Koiranpennun koulutus – valmenna pentua yksinoloon

Koiranpennun yksinoloharjoittelu voi tuntua tylsältä, mutta se kannattaa! Koiran eroahdistus on kuormittava vaiva, johon voi vaikuttaa pentuaikaisella harjoittelulla. Jokainen pentu on yksilö, jolle sopivat erilaiset harjoitukset ja siksi ei ole olemassa ohjelmaa, jota noudattamalla koiranpennusta kasvaa unelmien lemmikki – aina täytyy mennä yksilön ehdoilla.

Koiranpentu ahdistuu yksin jäädessään

Pennun elämässä yksin jääminen on huono asia – avuton pentu ei pärjää yksin ja se tarvitsee hoivaa ja tukea. Se saa hoivaa emoltaan ja luovutuksen jälkeen ihmisiltä tai perheen muilta koirilta. Vieroitus on kuitenkin pennulle iso stressitekijä. On normaalia, että pentu stressaantuu jos se jätetään yksin. Yksinoloharjoitukset pitäisi suunnitella kullekin pennulle sopiviksi, niin että koira ei hätäänny. Osa pennuista vaatii enemmän aikaa ja osa oppii nopeammin.

Yksin jääminen on koiranpennulle vaikeaa

Yksin jäämisen ongelmat, kuten haukkuminen, vinkuminen ja hätääntyminen ovat normaaleja ja ne kertovat omistajalle siitä, että harjoituksia pitäisi helpottaa. Hätääntyminen ei ole toivottavaa missään tilanteessa, mutta se on ymmärrettävää kun pennun ainoa tuki ja turva hylkää sen – tästä syystä yksinoloharjoitukset eivät saisi kääntyä hylkäämisiksi, vaan pitäisi aina pysyä mukavuusalueella.


Liittymällä VIP-jäseneksi saat enemmän

VIP-jäsenenä näet luennon, jossa käyn läpi erilaisia vaihtoehtoja pennun yksinoloharjoitteluun.

VIP-jäsenenä näet myös kaikki aiemmin julkaistut videot sekä tulevat vuoden ajan, pääset suljettuun fb-ryhmään ja saat ilmaisen puhelinneuvonnan.

Kirjaudu sisään nähdäksesi piilotetun sisällön.

Eikö sinulla ole tunnuksia? Liity jäseneksi nähdäksesi piilotetun sisällön.

Mitä mielessä?